Pois kaapista!

Lahjoilla siunatut ovat kaappikansaa. Toiset huomaavat lahjansa aikaisin ja suhtautuvat niihin luontevasti. Niistä tulee elämänmittainen osa kokea ympäristöään. He ovat sinut asian kanssa ja pystyvät elämään asioiden ja olentojen kanssa, jotka he aistivat mukanaan. He eivät tarvitse ehkä muita rinnalleen. Lahjat ovat kuitenkin henkilökohtaisia ja he osaavat elää niiden kanssa.

Mutta voi heitä, jotka eivät ole käsittäneet vielä nuorina erikoislaatuisuuttaan. Heidän tulee aikuisiällään muuttaa koko maailmankatsomustaan ja hyväksyä asiat, joita heille aletaan nyt tarjoilemaan. Vuosikausien kehitys alkaa. He huomaavat huomanneensa pieniä asioita, mutta eivät ole luottaneet niihin. Vasta kun pienet asiat tapahtuvat, nämä parat toteavat, että minähän tiesin tämän.

Tätä kaikkea seuraa yksinäisyys. Kysymyksia pulppuaa määrättömästi. Kenelle voi puhua, kuka ymmärtää? Onko tämä vain mielikuvitusta, onko mielenterveys karkkoamassa lopullisesti? Epäilys hulluudesta nousee. Mikä on tämän kaiken tarkoitus, ketä nupullaan olevien lahjojen on tarkoitus hyödyttää? Voiko niihin luottaa vai ei? Mistä ne tulevat, mitä pitää tehdä? Onko tämä totta vai ei? Yksinäisyys kauhistuttaa.

Mutta toivoa on jos rohkeutta riittää. Matkan varrelle sattuu ihmisiä kun on sen aika. Heidän kanssaan tuntee heti yhteyden ja tietää, että he ovat paikalla lahjoja varten. Syntyy huojentuneita yksiköitä, ystäväpareja tai pieniä ryhmiä, joissa jaetaan kokemuksia ja tunnetaan lopultakin helpotusta, yhteenkuuluvuutta. Pieni, epätavallinen laatikko loytyy.

Nämä potentiaaliset, suuret tulevaisuuden tekijät supisevat hiljaa toisilleen ja liikkuvat arkielämässä kuin homot Kalliossa. Mutta he kuuluvat johonkin. Ja se on vasta alkua.

Voi sitä, jota rakkaudettomuus ei pelota

Ajattelija törmäsi niinkin hämmästyttävään ajatusten viljelijään kuin Herra Ylppöön. Tiedäthän, se Maj Karman ja toisaalta niiden Ihmisten keulakuva? Rokkimies, mutta voi ihme, mikä sanoittaja. Voi ihmettä, mikä ajattelija. Herra Ylppö sanoi viisaasti eräässä klipissä, että jos rakkaus pelottaa, se on hyvä. Hän perusteli sen sillä, että kun valitsee sen tien, joka pelottaa eniten, on oikealla tiellä.

Kärsimys ja rakkaus ovat hankalasti aseteltavissa janalle. Ne eivät ole suoraan ääripäät, vaan ne voivat olla jopa samassa päässä janaa. Silloin toisessa päässä voisi olla vaikka tunnottomuus. Siltikin vielä parempi vaihtoehto olisi turvallisuus, joka saattaa olla samaa kuin tunnottomuus.

Entä kun takana ovat ajat, kun rakkaus on pelottanut, mutta nykyään rakkaudettomuus ei pelota? Jos on tyytynyt tunnottomaan, turvalliseen elämään. Moni syöksyy rakkauteen, moni panttaa sitä haavoittumisen pelossa. Moniko on valmis ottamaan riskin haavan pelossa? Moniko pettää itseään odottamalla väljähtyneeltä rakkaudelta jotakin, mitä ei tule enää saamaan? Onko sitä koskaan ollutkaan?

Kompromissi. Miten Riippumaton Ajattelija sitä sanaa inhoaakaan. Kompromissi kertoo siitä, miten on valittu jokin intohimoton, mutta ei kuitenkaan huonoin mahdollinen vaihtoehto. Mauton, väritön, hajuton, joka ei aiheuta mitään suurempia tunteita. Se turvallinen, luotettava ja tasaisen varma.

Intohimo. Suru. Rakkaus. Riski. Uhraus. Miten monia sanoja voikaan kahden ihmisen väliin sopia, erikseen tai yhtäaikaa. Yksikään niistä ei ole kompromissi.

Ahdistus - tule ja puserra itku ulos minusta

Ajattelijan elämä on muuttunut äärilaidasta toiseen lyhyessä ajassa. Ykkösvuosissa on käyty pilviä hipovilla huipuilla ja pohjasedimenttejä laahaavissa alhoissa. Samaan aikaan on keskitytty maalliseen elämään ja sen onniin ja ongelmiin. Tämä hiljaisuus on ollut tarpeellinen, koska sen aikana tuli ahdistus. Seuraavassa kirjoituksessa - jonka esipuhe tämä tuotos on - Ajattelija lisää tunnisteisiin uuden asiasanan: Auttaminen. Se olkoon hänen johtotähtensä jatkossa, mutta nyt sinne epätoivon alhoon.

Ahdistus tosiaankin tuli, voimalla vyöryen ja pyyhki kaiken hyvän ja toiveikkaan mennessään. Se jätti jälkeensä rakennuspalikoiden raakileita, kelluvaa roskaa ja rojua, mistä ei saisi enää tehtyä käyttökelpoista.

Mutta sitten myrsky oli ohi. Ei se ikuisuuksia kestä kenelläkään, koska se ei ole mahdollista. Se vie mukanaan vanhat rakenteet, jotka ovat liian huteria kestääkseen, mutta jättää ne, mitkä oikeasti on paalutettu syvälle sydämeen ja kestävään maaperään. Niitä rakenteita tulee hoitaa ja huoltaa, että ne kestäisivät seuraavankin myrskyn, ja sitä seuraavan. Ne tuskin romahtavat vähässä kummassa, jos jaksaa tarkastaa myrskyn jälkeen vauriot ja korjata ne.

Osa kevyemmistä hökkeleistä katoaa ahdistuksen ja epäonnen ulapalle. Ne olivat huteria eivätkä olisi kestäneet säitten kurmuutusta muutenkaan kauan. Ahdistuksen ansiosta kaikki rakennuspalikat pitää kerätä uudelleen. Viisas miettii nyt, miksi tämä myrsky vei nuo elämän rakennelmat mukanaan? Mitä osia pitää tehdä paremmin, että rakennelmat ovat paikallaan aaltojen ensi kerralla iskiessä?

Ja se, mikä on Riippumattomalle Ajattelijalle tärkein kysymys: Kuinka voin auttaa naapureita rakentamaan omansa uudelleen? Ensin minun on rakennettava omani ja tehtävä sille niin hyvä perusta, ettei mikään maailman myrsky voi sitä tuhota. Ne perustukset ovat Minä Itse. Vasta sen jälkeen voin auttaa muita.

Iholla ja ihon alla

Ulkoisesti yhteiskunnan ulkomuotomuotteihin sopimaton ihminen voi korjata habitustaan kauniilla sielulla. Sitä he monesti ovatkin, torjuttuina ja väärinymmärrettyinä he ovat kohdanneet kaiken mahdollisen asennoitumisen itseään kohtaan. Yleisesti hyväksytyn kauniin kriteereihin sopimaton joutuu valitsemaan kahdesta tiestä.

Toinen tie on katkeruus. Ympäristön palaute käy itsetunnolle niin, että tuomitseminen on ainoa näkyvä tie ulos. Tuomitaan ympäristö samalla mitalla, mistä seuraa katkeruus kaikkea ympäristöä kohtaan. Katkeruus on niin vahva tila, että se peittää kaikki muut tunteet. Se täyttää ne pienet huokoset, joihin onnellisuus ja ilo tunkeutuvat ja joista ihminen erittää niitä ulkomaailmaan. Katkeruus hapattaa onnen ja tekee ilosta kitkerää sarkasmia.

Toinen tie on hyväksyntä. Jos itsessä on asioita, joita ei voi muuttaa, tulee ne hyväksyä. Ajattelijalla ei ole keinoja siihen, koska hän itsekin olisi niiden tarpeessa. Kuitenkin se, miten itseensä suhtautuu, näkyy suoraan sielussa. Itsensä hyväksyvästi ja varmasti kantava ihminen on kaunis näky. Hänen ympärillään väreilee hyväntahtoinen ja varma energia. Vain tässä tilassa oleva ihminen on energiatasolla niin ehjä, että hän pystyisi auttamaan muita.

Mitä siis tehdä? Kuka luo laatikot, mihin tulee sopia? Mitä tapahtuu ihmisille, jotka sopivat muottiin? Keitä ovat ne ihmiset, jotka hyväksyvät muottiin sopineet? Mitä tapahtuu niille, jotka jäävät ulkopuolelle, kuka heidät hyväksyy?

Katso ihmisen ihon alle. Siellä on piilossa kaikki se hyvä, mitä ihmisessä pitäisi näkyä päällepäin. Yksilö pelkää näyttää aidon itsensä haavoittumisen pelossa. Hyväksy itsesi ensin ja auta sitten toisia hyväksymään herkästi särkyvä ihmisyytensä.

Nuorien sielujen rimpuilu

Ihminen on kaunis. Aina sanotaan, että kauneus on sisäpuolella. Se onkin totta niiden kohdalla, ketkä sitä ovat.

On myös sisäisesti kammottavia ihmisiä, nuoria sieluja, joiden itsekkyys saa heidät vaikuttamaan pahantahtoisilta. Heitä on raskasta seurata ja vielä vaikeampi ymmärtää, mutta heidän kohdallaan
tulee oivaltaa ansa. Negatiiviset tunteet, jopa viha, alentavat samankaltaiseen kehittymättömyyteen. Heitä ei voi auttaa, vaan hymyillä kypsymättömyydelle. Muuten he vetävät mukaansa ja katkeroittavat.

Nämä nuoret sielu tunnistaa parhaiten materiasta ja pinnallisesta elämänasenteesta. Karman myötä he kasvavat omaan tahtiinsa, kierron pituus riippuu sielusta ja sen ymmärryksen lisääntymisestä. Vaikeita sieluja tavatessa voisi ajatella, että he ovat karman asettama testi omille sieluillemme.

Riippumaton Ajattelija lähettää terveiset Sinulle: jos olet pysähtynyt lukemaan, olet jo karmisesti voiton puolella. Älä astu ansaan.

Pubi näyttämönä

Riippumaton Ajattelija ei enää ylläty mistään. Kohtaamiset ovat muuttuneet mukaviksi elämän piristyksiksi ja kun asennoituu positiivisesti ja avoimesti muihin ihmisiin, kaikki toimii kyllä ja kohtaamisia tulee vastaan silloin tällöin.

Edellisen kohtaamisen näyttämö oli helsinkiläinen pubi, pikkuinen kuppila, jossa Ajattelija tunnustaa olleensa viikolla, epätodennäköisimpänä aikana kohdatakseen henkimaailman ihmisiä. Tapahtuipa niin, että hieman hyvällä tuulella oleva Ajattelija kysyi yllättäen viereisessä pöydässä istuvilta nuorilta miehiltä, mikä miehiä huvitti, kun he nauroivat Ajattelijan kohdalla ääneen. Hänenkö habituksensa kenties, heitti hän kevyesti sitä luonnollisesti tarkoittamatta. Miehet kiistivät asian ja yllättäen Ajattelija istui pöytään. Ajattelijan esitti kysymyksen "Uskotteko te Kohtaloon?" Miehet myönsivät ja toinen heistä kiinnitti varsin kiinteän katseensa Ajattelijaan. He ketselivat pienen hetken toisiaan hiljaa ja Ajattelija avasi keskustelun epätodennäköisestä aiheesta, kertomalla tulkitsevansa taroteja, sellaisia kuvakortteja. Mies kaivoi laukkuaan ja nosti pöydälle kaksi pakkaa, "ai tällaisia?"

Riippumaton Ajattelija kohotti kulmakarvojaan silti sen kummemmin yllättymättä. Tapahtuma oli itseasiassa varsin tarkoituksenmukainen. Mies kaivoi esille symbols-pakan ja Rider Waiten, joista ensimmäistä Ajattelijakin sai hypistellä. Rider Waite, joka on myös Ajattelijan oma pakka, mies ei antanut koskea. Hetken verran pöydässä keskusteltiin korteista ja Symbols-dekin erilaisisa merkityksistä. Energioiden virtauksia kokeiltiin, mutta niitä Ajattelija ei jostain syystä tuntenut. Kohta tiet kuitenkin erosivat ravintolan sisällä, kun Ajattelijan oma seurue vaati huomiota.

Jokin sai Ajattelijan kuitenkin vielä palaamaan pöytään pieneksi hetkeksi. Ajattelija esitti partaiselle miehelle kysymyksen: "Ollaanko me kuitenkin jotenkin eri leireissä?" Mies sanoi miettineensä samaa. Hänen kanssaan tultiin niihin mietteisiin, että jos Ajattelija on valkea, mies on harmaa, ja jos mies olisi Maagikko, niin Ajattelija olisi Ylipapitar. Molemmat olivat kiinnostuneita toisen Tiestä tiedostaen, että se oli erilainen, mutta tuntematta sitä silti uhkaavana. Ajattelija tunnusti olevansa väline ja kanava, kun partamies taas koki voiman lähtevän hänestä itsestään. (Toim huom. Riippumaton Ajattelija ei pidä tätä vaihtoehtoa mitenkään mahdollisena. Universaali voima tulee kosmoksesta, eikä yksilöistä. Toisinajattelijoiden kommentteja toivotaan.) Inhottavan inhimillisenä olentona Ajattelija on luonnollisesti hyvillään ja imarreltu miehen arviosta Ajattelijan roolista ja syynä tähän on miehen Rider Waiten tuntemus. Hän tunsi varmasti Ylipapittaren merkityksen.

Mies totesi energian olevan Ajattelijassa, mutta että Ajattelija esti sitä kulkemasta heidän sitä koettaessaan. Totta. Sen verran suojan tarvetta tilanteessa oli, ettei energia virrannut, koska niin oli tarkoituskin.

Joku tai monikin voi nyt ajatella, ettei kenellekään voi sattua näin paljon merkillisiä kohtaamisia, mutta kyllä voi, jos on tilanteille avoin. Hulluksi leimaamisen pelossakin voi joissakin tilanteissa kokeilla kepillä jäätä ja se palkitsee näillä tilanteilla.

Henkilökohtaisesti, sinun

Talvi on luvannut tulla, mutta perunut silti puheensa jo pariin otteeseen. Riippumatto on pyörinyt vinhasti talvimyrskyissä ja ensimmäistä kertaa siinä ei ole voinut miettiä tulematta rauhattomaksi. Rauha ei ole kiinni paikasta, vaan pään sisältä, siksi Ajattelija on siirtynyt sohvalle. Ajat muuttuvat.

Riippumaton Ajattelija on rakastanut ja tullut rakastetuksi. Molemmat asiat ovat tapahtuneet aina omalla tavallaan ja omana aikanaan, aina juuri niinkuin juuri kyseisenä aikana on ollut tarpeellista. Rakkaudet ovat kulkeneet omia elämänkaariaan, joku hiljalleen kehittyen ennen täyteen liekkiin leimahtamista ja toinen heti kuumana, kirkkaalla liekillä palaen ja hiljaa pois hiipuen.

Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee, ja heillä kaikilla on ollut tehtävä elämissämme. Jokainen rakkaus on jättänyt jälkensä, jopa ne ikävimmät eli saavuttamattomat, joiden vaikutusta on vaikea arvioida. Nekin ovat olleet olemassa syystä.

Mutta ettei Ajattelijan hypähtelevä ajatus harhautuisi liikaa, takaisin saavutettuihin rakkauksiin. Saavuttaahan niitä ei voi, ne tulevat silloin kun niitä vähiten osaa odottaa. Mietteiden pieni yksisarvinen haluaa laukata kohti ajatusta kohtalosta, mutta vastenmielisesti Ajattelija suitsii sen.

Tämänkertaisen aivopuskahduksen kantava ajatus on yksilöllinen rakkaus. Tunne tai oikeastaan tila on jokaisessa parisuhteessa omanlaisensa. Ajattelija uskoo, että jokaista ihmistä on tarkoituskin rakastaa juuri hänelle ominaisella ja sopivalla tavalla.

Lohdullista on se, ettei ketään voi oikeasti lopulta verrata keskenään. Vielä lohdullisempaa on se, ettei Ajattelijaakaan voi pitää muuna kuin ainutkertaisena, omana itsenään. Parasta kuitenkin asiasta tekee sen oman rakastetun katsantokanta. Jokaisen katsojan omat kokemukset ja niiden herättämät tunteet peilautuvat Riippumattoman Ajattelijan pinnasta takaisin ja saavat hänetkin näyttämään jokaisen mielestä erilaiselta. Siksi kukaan ei koskaan toista itseään, vaan on jokaiselle puolisolle omanlaisensa, erilainen kuin sille edelliselle. Muutumme muuttamatta itseämme lainkaan, vain  puolison suodattimen vuoksi. Olemme omia itsejämme, persoonia isolla alkukirjaimella.